Hae
Kaaos vaatekaapissa

Menneisyyden haamujen kohtaamista

Pahoittelut pitkästä tauosta. Täällä on jäänyt vanha työvamma hoitamatta, ja näin ollen oli (ja on vielä vähän) jännetupin tulehdus, tenniskyynärpää sekä olkapussi tulehdus. ?

Nämä ovat jäänteitä siltä ajalta kun tein maskeeraajan töitä paljonkin, ja kun on yliliikkuva niveliltään, niin nämä aktivoituvat aika nopeasti esimerkiksi kirjoittaessa.

Mutta koitan nyt vähän sanella ja samalla korjata tekstiä niin saisin jotakin teille tarjottua! ?

Lupailin vähän viime tekstissä paneutua siihen asiaan, miksi tykkään vapaista painoista enemmän, ainakin alkuun.

 

Mutta jos sopii niin puhuisin nyt mieluummin itsensä hyväksymisestä ja siitä, kuka peilistä katsoo.

 

Useimmilla meillä on niitä menneisyyden haamujamme.

Oma menneisyyteni on kohtuu raskas, ja se on jättänyt jälkensä muutamiin asioihin vahvemmin. Esimerkiksi; saatan tuntea vähättelyä itseltäni itseäni kohtaan suuressa naisjoukossa. Miten tämä näkyy? Tunnen oloni todella epävarmaksi ja hermoilen tyhmistä asioista.

Tila, missä on paljon naisia tuntuu pelottavalta. En tunne olevani yhtä hyvä kuin muut. En tunne kuuluvani joukkoon, ja syy; koska olen kokenut seksuaalista väkivaltaa nuoruudessa.

Sinänsä hassua, että tunnen muuten olevani henkisesti vahva asioiden hoidossa siinä että olen kuka olen. Mutta tämäkin toteutuu silloin kun olen yksin tai mieheni seurassa, mutta naisseurassa en ole oma itseni ja tähän halua muutoksen

 

 

Miksi nyt tämä teksti?

 

Mitä haluaisin tällä kirjoituksella on tarjota, on sekä vertaistukea että myös kertoa, että jos olet kokenut vastaavaa niin et ole yksin

Menneisyyden asiat voivat olla yksin turhan suuri taakka.

 

Kuka siellä pelissä sitten katsoo, on hyvä kysymys.

 

Tulevaisuuden minä, vai menneisyyden pelokas lapsi?

Tiedän että siellä olen minä, Maarit, mutta osa tuntuu kun ei näkyisi. Huomaan, että en osaa katsoa itseäni ehkä tarpeeksi hyväksyvästi enkä sellaisena kuin oikeasti olen.

Mitä tunnen ja mitä näen tuntuvat olevan vähän kaksi eri asiaa. Fiilis on voimakkaampi, mutta peiliä katsoessani tulen epävarmemmaksi.

Nyt kun mietin, niin aika usein katson vaan todella nopeasti peilistä. Esimerkiksi hiuksia laittaessani en ehkä mieti mitä haluan, ihan vaikka kampauksen suhteen. Meikkaaminen on helpompaa, sillä siinä on pienempi peiliin ja katson vaan osaa kerrallaan ennen kuin katson kokonaiskuvan. Silloin katson nopeasti ja pyrin sen jälkeen olemaan katsomatta peiliin.

 

Nyt kun mietin asiaa, niin kaikki nämä johtuvat ihan niistä nuoruuden tapahtumista, jolloin koin että minut häpäistiin ja jolloin nuorella mielellä en osannut suhtautua oikein.

Ne mitä tapahtuivat  menneisyyden aikana, eivät olleet minun syytäni, mutta jättivät alitajuntaan ikuisen häpeän ja siksi en tunne olevani yhtä hyvä kun muut naiset.

 

Nyt tästä ajatusmaailmasta pitäisi päästä eroon.

 

Miten ajattelin tästä selviytyä ja päästä eteenpäin?

Ensimmäinen askel olisi varmaan katsoa objektiivisesti peiliin. Katsoa itseään  ja yrittää todeta se, että on ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.

Katsoa itseään silmiin ja ymmärtää minä olen tuossa. Voisinko olla itseni ystävä?

Itsensä ystävänä oleminen on tärkeää, sillä en kohtelisi näin huonosti ystävääni! Hänelle Haluaisin vain parasta.

Tuntuu että sisällä olisi paljon voimia, taitoja ja lahjoja tehdä asioita, jos antaisin itseni niitä tehdä sekä luottaisin siihen, että osaan.

Voisin sanoa varmaankin, että olen toten kyllästynyt itseni mollaamiseen, ja siihen että en tunne olevani tarpeeksi hyvä! Miten voin kannustaa muita olemaan paras versio itsestään itselläni on tällainen kolo?

 

 

Nyt olen päättänyt, että aion mennä naisten seuraan ikään kuin altistamaan itseni sekä myös hyväksyvästi antaa itseni olla siellä.

Jos tulee tilaisuuksia tahi muita, niin en jää rannalle ihmettelemään. Laittaudun juuri niinkuin haluan ja menen tasavertaisena?

Huomaan ikävöiväni sellaista tyttömäistä laittautumista ja fiilistä. Hempeitä värejä ehken, ja glitteriä! Sekä naurua hyvässä seurassa.

Myönnän heti kärkeen, että tämä ei ollut ehkä maailman helpoin aihe puhua, mutta en peräänny nyt. En myöskään ihan heti tule kirjoittamaan sen tarkemmin niistä asioista, mitä tapahtui mutta en myöskään häpeä niitä.

Jos sinulla on tapahtunut samanlaista ja olet eksyksissä niin laita ihmeessä vaikka viestiä kommenttikenttään. Miten olet pärjännyt ja päässyt eteenpäin vai oletko päässyt?

Saattaa olla että joskus vielä puhunut näistä enemmänkin, mutta ehkä tämä voi pientä perspektiiviä siihen, miten saatan esimerkiksi reagoida tahi toimia jossakin tilanteessa. Ja omaan jyrkät mielipiteet tietyistä jutuista.

 

Nyt on ihan pakko toivotella hyvää sunnuntaita sekä uutta viikkoa, sillä käsi ei anna enempiä kirjoitella! Voi, kun se nyt äkkiä taasen rauhottuisi ?

 

With love,

Maarit

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *