Hae
Kaaos vaatekaapissa

Kaikki hyvin ja silti ahdistaa ? Pirun Omikron

I hate Omikron. Tähän ajatukseen heräilin itseni kanssa hiljattain.  (Meillä oli ihana  joulu, uusivuosi, kaikki kunnossa kotona… silti en saanut tehoja omaan tekemiseen millään!

On ihania koiria 6kpl, kissoja 3kpl, toisemme… mieli jumitti siltikin.

Juoksumatto, oma kotisali, jossa voi tehdä täysipainoisen treenin helposti..eli ei rajoitukset vaikuta millään muotoa..ja silti; en vaan saanut mitään tehtyä kunnolla.

Enkä osannut oikein osoittaa sormellakaan, että miksi! Tunsin vain sellaisen möykyn kurkussani, vatsassa möyrii ja pinna tiukalla.

Sitten se aukeni; ulkoinen uhka, jota en voi kontrolloida. Eli tuo perkuleen koronan Omikron- muunnos. Ok, luultavammin joku sanoo, että mitä sitä stressaamaan jne jne…mutta kun se ahdistaa. Lehdestä lukee päivittäiset luvut, ja tajuaa, että se vaan tulee niinkuin hyökyaalto. Tämä jollain tavalla nyt sitten on taannuttanut omaa olemista sekä tekemistäni.

Ehken sekin, että kun saimme toiset rokotteet niin olo oli keveämpi. Maskeja ei niin paljon tarvinnut ja tilastotkin olivat maltilliset. Sitten tämä piip Omikron tuli ja pisti kaiken uusiksi, taas.

 

 

Luonteeni on ehken sellainen, että haluaisi kontrolloida asioita, joista voi olla haittaa. Tämä kuulunee paniikki- historiaan, kun siinähän juurikin normaaleista fiilareista tulee tehtyä katastrofitulkintoja ja tätäkautta sitten vaikkapa välttelemällä koitetaan kontrolloida sitä, että kohtaus ei uusiudu. (Ps. tämä on totaalisen huono tie, ja jos sattuu, että olet tuossa kurimuksessa; taistele tiesi pois….eristäytyminen paniikin takia on liian suuri hinta)

 

Eli olen reagoinut siis tuohon nykytilanteeseen. Ja takaraivossa vielä ajatus, että mistä tiedän, että se olisi itselläni lievä? En mistään. Eli…pelko.

 

Pelon lamauttamasta eteenpäin? Miten?

 

Kun nyt sain kiinni siitä, joka oikeasti lamauttaa minua…omikron..ja ihan oikeasti, en tajunnut tätä ennen kuin hetki takaperin… niin mitäs nyt?

Nyt on jollain tasolla pakko hyväksyä siis tilanne, jolle en voi mitään. Tai voin, siltä osin mitä kotona tulee, mutta mieskin on töissä paikassa, jossa on ihmiskontakteja..niin en sittenkään.

Mutta tiedän, että en voi antaa pelon lannistaa minua, enkä voi antaa sen pilata kaikkea sitä hyvää, mitä elämässäni on.

Eli eli… faktaa: sellainen pirun muunnos pörrää, ja jos huono tsägä on, niin sellaisen sitten saa. Mutta, voisin uskoa, että nuo rokotteet pitävät sen maltillisina…ja jos pahin, niin onhan meillä yksi parhaista terveydenhuolloista täällä.

 

 

Jännä, miten tämä on vaikuttanut treeniin vaikkapa: miksi pitäisi, kun kaikki kaatuu kuitenkin- ajatus takaraivossa..niin eipä tuota ole tullut lisättyä rautaa tankoon. Aika sellainen luovuttaja- fiilis ollut. Tämä on yksi, joka pitää muuttaa.

Juurikin siksi, että sekä mieli että kroppa jaksaisi tulevaa, pitää treenata. Joka ainoa treeni tuo hyvän mielen hormoneja sekä vahvuutta myös henkisesti. Se vaatii sen, että menen ja virittäydyn taasen treenitaajudelle, skippaan siksi aikaa edes haittaavat ajatukset ja keskityn tekemiseen. Alkuun taas voi olla asteen hankalampaa, mutta hauki on kala ja sitten siitä tulee rutiinia taasen.

 

?? Salikuva, kun meillä ei ole peilejä siellä….

 

elämä jatkuu kaikesta huolimatta ❤

 

Näinhän se on, sinulla ja minulla. Sen on pakko jatkua ja menee se aika eteenpäin siltikin, vaikka istuisi ja murehtisi tätä tilannetta. Se vaan ei ole niin kiva fiilis, että siinä viitsisi enempiä lillua. Ainakaan täällä ei millään haluaisi enää, vaan enempi hyvää fiilistä ja elämyksiä.

Ajat ovat olleet jo jonkin aikaa lievästi sanottuna haastellisia sekä erilainen arki on tullut monelle. Onneksi ihminen on kohtuuhyvä sopeutumaan! Ja näin kai tässä on pakko taasen tehdä: sopeutua.

En tehnyt uudenvuoden lupauksia, en oikeastaan ole ikinä tehnyt. Mutta kaikesta huolimatta lupaan pitää itsestäni parempaa huolta nyt. Sekä fyysisesti että psyykkisesti.

 

 

Jännä, kun jotain tällaista sanoo ääneen, niin se ahdistava asia tuntuu pienemmältä sekä on helpompi hengittää!

Ikäänkuin olisi väkisin pitänyt itseään kasassa ja ajauksena: mun on pakko olla vahva.

 

❤Onko siellä ollut samankaltaisia fiiliksiä viimeaikoina? Vai pystykö ikäänkuin käsittelemään asian ihan normina ja reagoimaan paremmin heti?❤

 

Nyt toivottelen oikein hyvää päivänjatkoa, ja alan valmistutumaan hinaamaan tuon hanurini taasen aittaan, eli kotisalille. Periksi ei parane antaa, mutta tämä teksti siksi, että vähän selventäisi sekä omia ajatuksiani, että jollain tasolla myös selittäisi sitä, kun en ole saanut aikaiseksi oikein mitään, täälläkään. Siitä suuret pahoittelut!

 

With love,

Maarit

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *